Tietoa rodusta

SUOMENLAPINKOIRA

Suomenlapinkoira on hieman keskikokoa pienempi pitkäkarvainen ja pystykorvainen paimenkoira. Rotua on käytetty alun perin porojenpaimentamiseen, mutta nykyään sitä käytetään lähinnä seura- ja harrastuskoirana poronhoitoalueen ulkopuolella.Suomenlapinkoira kuuluu pystykorvaisten ja alkukantaisten koirien FCI-roturyhmään 5. Suomenlapinkoiralla on avoin rekisteri, eli rotuun voidaan rekisteröidä koiria, joiden vanhemmat eivät ole rekisteröityjä. Rotuunottokäytäntö koskee kuitenkin lähinnä vain poronhoitoalueen käyttökoirakantaa, jota ei ole vielä rekisteröity. Rotuunotto lisää rodun geneettistä monipuolisuutta.

Suomenlapinkoiran rotumääritelmä on varsin väljä, minkä vuoksi rotu on säilynyt moni-ilmeisenä. Tämä ominaisuus halutaan myös säilyttää rodussa. Jalostuksen tavoiteohjelmassa sanotaankin, että "rodun rikkaus on siinä, että kahta samanlaista suomenlapinkoiraa ei ole olemassa." Suomenlapinkoira on keskikokoa hieman pienempi, voimakasrakenteinen ja korkeuttaan hieman pidempi paksuturkkinen koira. Uroksen ihannesäkäkorkeus on 49 cm ja nartun 44 cm; kolmen senttimetrin poikkeama molempiin suuntiin sallitaan. Tyyppi on kuitenkin kokoa tärkeämpi. Suomenlapinkoiran ihanteellinen eturaajan liike on hieman ahmamainen.

Pitkän, suoran ja karkean peitinkarvan alla on runsas, pehmeä ja tiivis pohjavilla, ja varsinkin uroksilla on näyttävä kaulus. Suomenlapinkoiran turkki on "kaksikerroksinen", päällä pidempi peitinkarva, jonka alla tiheä pohjavilla. Peitinkarvan tulee olla karheaa ja suoraa, silloin karva hylkii likaa ja vettä eikä koira kastu läpimäräksi, myöskään lumi ei tartu karvapeitteeseen. Turkin hoito ei vaadi muuta kuin säännöllistä harjausta ja kampaamista, pääosin karvanlähtöaikaan. Suomenlapinkoira voi olla minkä värinen tahansa, kunhan pääväri on hallitseva. Yleisimmät värit ovat musta ja parkki merkeillä tai ilman, soopeli, riistanvärinen ja vehnä. Häntä on usein tuuhea ja pitkäkarvainen, ja koiran liikkuessa se on kiertyneenä selän päälle. Suomenlapinkoiralla saa olla sekä taitto- että pystykorvat. 

Suomenlapinkoiraa on alun perin käytetty poronhoitotyössä paimen- ja vahtikoirana, mutta nykyisin suurinta osaa koirista pidetään seura- ja harrastuskoirina. Suosittuja suomenlapinkoirien kanssa harrastettuja lajeja ovat muun muassa toko ja agility.

Suomenlapinkoira on ystävällinen, rohkea, älykäs, uskollinen ja yhteistyöhaluinen. Se on säänkestävä rotu, joka sopeutuu varsin helposti erilaisiin ympäristöihin. Suomenlapinkoira on myös hyvä perhekoira, joka viihtyy aktiivisessa perheessä ja osallistuu mielellään yhteisiin harrastuksiin. Rodulle on ominaista vahtia reviiriä ja lapinkoira ilmoittaakin vieraiden tulosta haukkumalla. Osalla suomenlapinkoirista on edelleen luontainen taito ja tarve paimentaa. Porojen lisäksi lapinkoiran voi suhteellisen helposti opettaa paimentamaan myös muita kotieläimiä.

Suomenlapinkoira on varsin terve, ja muihin nykyrotuihin verrattuna sen terveystilanne on hyvä. Lappalaiskoirat elävät keskimäärin 10 vuotta, mutta monet koirat elävät noin 15-vuotiaiksi. Lonkkanivelten kasvuhäiriötä ja perinnöllisiä silmäsairauksia esiintyy jonkin verran. Muita perinnöllisiä sairauksia rodulla ovat esimerkiksi epilepsia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Rotu kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan, joka vaatii suomenlapinkoirien osalta silmien ja lonkkien tutkimisen ennen kuin niiden pentuja rekisteröidään. 

Linkkejä lapinkoiriin liittyen:

https://www.lappalaiskoirat.fi

https://www.lappalaiskoirat.fi/jalostus/rotumaaritelma/slk.pdf   (suosittelen lukemaan ajatuksella)





MITTELSPITZ

Mittelspitz kuuluu saksanpystykorvien viisijäseniseen perheeseen, joista se on keskimmäinen kokonsa puolesta ja historiallisesti se alkuperäisin ja vanhin rotu. Pienin muunnoksista on pomeranian ja suurin keeshond. Mittelspitz oli alun alkujaan maatilojen ja käsityöläisten vahtikoira. Näistä ajoista sille on jäänyt muistoksi varoittava haukku, jonka se päästää ilmoille kuullessaan vieraita ääniä. Turhaan räksyttämiseen mittelspitz syyllistyy kuitenkin harvoin, se suhtautuu varoittamistehtäväänsä sen vaatimalla vakavuudella.

Luonteeltaan mittelspitz on seurallinen, uskollinen, valpas ja ystävällinen, usein suorastaan iloinen. Se tulee toimeen toisten koirien ja lasten kanssa, mutta tietenkin on muistettava mittelspitzin koko (30-38 cm), minkä vuoksi pienten lasten riepuleluksi tästä koirasta ei ole. Mittelspitz suhtautuu vieraisiin hieman epäluuloisesti, mutta se ei ole arka eikä aggressiivinen. Mittelspitz on oiva harrastuskoira, se on helppo kouluttaa ja tekee kaikkensa miellyttääkseen omistajaansa. Agilityyn rotu sopii todella hyvin, eikä tokoilukaan ole vaikeaa.

Mittelspitzit ovat kilpailleet edellä mainittujen lajien lisäksi myös koiratanssissa menestyksekkäästi. Säänkestävyys, sinnikkyys ja pitkäikäisyys ovat rodun valtteja. Mittelspitz on uskollinen omistajalleen, mutta hyvin sopeutuvainen - siksi mm. matkustaminen mittelspitzin kanssa on helppoa ja vaivatonta.

Mittelspitzin ylpeys on sen kaunis, mutta helppohoitoinen turkki. Paksu, pehmeä pohjavilla pitää koiran lämpimänä, kun pitkä, pysty peitinkarva suojaa likaantumiselta. Vaikka turkki on komea, ei se ole lainkaan vaikea pitää kauniina. Aikuinen koira tulee harjata noin viikon kahden välein, eikä pestäkään tarvitse kuin muutaman kerran vuodessa. Pennulle jo käsittelyn vuoksi harjaamista suositellaan useammin.

Mittelspitz on erittäin terve rotu, esiintyviä sairauksia ovat oikeastaan vain patellaluksaatio (polven sijoiltaan meno) ja silmäsairauksista PRA, RD ja HC. Epilepsiaa ja Addisonin tautia on todettu jonkin verran englantilaisessa kannassa. Rodulle tyypillisiä sairauksia tai vaivoja mittelspitzeillä ei esiinny.

Kasvatustyössä tulee erityisesti painottaa mittelspitzin olemuksen säilymiseen. Ihanteena on, että mittelspitzillä on mahdollisimman kettumainen pää ja valpas, kirkas katse. Sen korvat ovat pienet, kolmionmuotoiset ja tarkkaavaisesti pystyssä kannetut. Mittelspitzin tulee kantaa tuuheaa häntäänsä terhakkaasti selän päällä. Koiran liikkeet ovat tehokkaat, sujuvat ja joustavat. Kaunis turkki muodostaa kaulan ympärille harjamaisen kaulurin ja takareisiin ns. housut. Väripuhtauteen tulee myös kiinnittää huomiota, eikä valkoisia merkkejä sallita. Hyväksytyt värit ovat: (puhtaan) valkoinen, musta, ruskea, oranssi, harmaa, oranssi-soopeli, kerma-soopeli, kerma, black&tan ja kirjava (valkoinen päävärinä). Englannissa ja Australiassa käytettävä rotumääritelmä hyväksyy kaikki värit, minkä vuoksi mittelspitzeillä tavataan satunnaisesti myös muita värejä.

Näyttelyissä mittelspitzit arvostellaan kolmessa eri väriryhmässä: valkoinen (weiss), musta ja ruskea (schwarz/braun) ja muut värit (neu farben). Jokaiselle väriryhmälle jaetaan CACIB:it erikseen.

Mikäli koira on liian suuri kleinspitziksi tai pieni mittelspitziksi tai rekisterissä väärässä väriryhmässä, se voidaan näyttelyssä muuttaa 15 kuukautta täytettyään rodusta (kleinspitz/mittelspitz) toiseen tai muuttaa 9 kuukautta täytettyään väriryhmästä toiseen tuomarilausunnolla. Tässä Suomi noudattaa rodun kotimaan käytäntöä.

Historia

Mittelspitz on verraten nuori rotu, mutta siihen nähden sillä on pitkä historia. Saksanpystykorvat kehittyivät kivikautisesta suokoirasta (Canis familiaris palustris Rüthimeyer) ja myöhemmin esiintyneestä "paaluasutuspystykorvasta". Ne ovat Keski-Euroopan vanhinta koirarotua ja ovat usean muun rodun esi-isiä. (Nykyään tunnetuista roduista ainakin eurasierissa ja japaninpystykorvassa virtaa saksalaista pystykorvaverta.)

Useiden vuosisatojen ajan aina 1800-luvulle saakka saksanpystykorvat olivat mittelspitzinkokoisia ja -näköisiä, "keskivertopiskejä". Nämä koirat olivat hyvin yleisiä käsityöläisten, maanviljelijöiden, pientilallisten keskuudessa ja näistä koirista muodostui kuva saksanpystykorvista, jota klassikkokirjailijat tallensivat tuotantoonsa - eivät aina kuitenkaan positiivisessa mielessä. Ehkä tästä syystä ja monesta muusta seikasta johtuen ensimmäiset saksanpystykorvien kasvattajat ajattelivat, että rodun täytyy parantua, hienostua. 1899 perustettu Verein für Deutsche Spitze e.V. hyväksyi roduikseen zwergspitzin (pomeranian), kleinspitzin, grosspitzin ja wolfspitzin (keeshond), kaikki muut koot paitsi alkuperäisen mittelspitzin!

Käänne tapahtui vasta vuonna 1969, jolloin Verein für Deutsche Spitze e.V. ja muutamat kasvattajat päättivät ottaa asiakseen saattaa mittelspitz mukaan rotumääritelmään ja tehdä se viralliseksi roduksi. Ensimmäiset mittelspitzit nähtiin näyttelyissä 70-luvun alussa.

Rodun virallistamiseen saakka vain muutama uskollinen rodun ihailija oli kasvattanut mittelspitzejä niiden epävirallisuudesta huolimatta, kanta oli huomattavasti pienentynyt yli puolessa vuosisadassa, ja isojen sotien verotus lienee ollut selvä missä tahansa rodussa. Uusi mittelspitz -kanta kerättiin rotuunotto -koirista ja lähinnä ylisuurista kleinspitzeistä. Rotukirja on yhä avoin ja silloin tällöin sinne pääsee vielä uusia yksilöitä.

Nykyään rotu on kohottanut suosiotaan emämaassaan Saksassa hyvän terveytensä ja ystävällisen, miellyttävän luonteensa ansiosta. Erityisesti klassinen väri valkoinen on saanut uusia ihailijoita. Uudelle vuosituhannelle tultaessa rekisteröintiluvut Saksassa olivat hieman nousussa (valkoisia rekisteröitiin yli 40), mutta itse vuoden 2001 luvut olivat jo jälleen suuressa laskussa. Rotu on harvinaisuutensa vuoksi herkkä suurille kannanvaihteluille ja vuosittaisten rekisteröintien voimakkaalle heilahtelulle. Mittelspitzin suuria maita ovat Englanti, Suomi, Saksa, Ranska, Australia. Koiria kohtalaisesti esiintyy myös Hollannissa, Belgiassa, Tshekinmaassa, Venäjällä ja pikkuhiljaa myös Ruotsissa - kohtalaisen tarkoittaessa muutamaa kasvattajaa.

Hyödyllisiä linkkejä:

https://www.mittelspitzyhdistys.net/

https://saksanpystykorvaharrastajat.com/